Vuoden 2017 näyttelyn teema on Suomi 100v.

Suomen museot tarjoavat itsenäisyyden juhlavuoden maistiaisia loppiaisviikonloppuna 6.–8.1.2017. Itä-Hämeen museo Hartolan Koskipäässä on mukana loppiaisen vietossa ja tarjoaa glögiä perjantaista sunnuntaihin.

Suomen itsenäistymisestä tulee vuonna 2017 kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden teema on Yhdessä. Museot ovat mukana juhlavuoden ohjelmassa omalla Yhteinen perintö -hankekokonaisuudellaan

Yli 140 museota ympäri Suomen pitää ovensa avoinna Museoiden loppiaisviikonloppuna 6.–8.1.2017. Valtakunnallinen loppiaistapahtuma on museoiden lähtölaukaus juhlavuoteen ja sen tapahtumia koordinoi Suomen museoliiton Yhteinen perintö -hanke. Hankkeen tavoitteena on yhdessä museoiden kanssa aktivoida yleisöjä juhlavuoden viettoon eri tavoin ja tuottaa kävijöille uusia yhteisiä kokemuksia.

Teemana päivien ajan Itä-Hämeen museo esittelee erityisesti Maila Talvion, Mika Waltarin, Uuno Kailaan, Arvi Kivimaan ja Arvi Järventauksen tuotantoa, mitkä liittyvät Suomen itsenäistymiseen ja suomalaisuuteen. Samoin esittelemme tulevan teemanäyttelyn sisällön, joka avautuu toukokuussa 2017.

Itä-Hämeen museon päärakennuksen yläkerrassa on esillä lasipulloja aina markkinaviikonloppuun 4.9 saakka. Näyttelyssä on tuhat erilaista pulloa museon omista kokoelmista. Pullot ovat tavallisia käyttöpulloja, eivät taidelasia. Suurin osa kotimaista tuotantoa, mutta esillä on myös eurooppalaisten tehtaiden valmistamia pulloja.

Pullon määritelmä on suuhun suippeneva harteikas lasista valmistettu astia. Vanhimmat lasipullot olivat puhallettuja, myöhemmin valettuja ja nykyisin teollisesti valmistettuja. Näyttelyn vanhimmat käsinpuhalletut pullot ovat 1700-luvulta. Pullojen väri vaihtelee käytetyn hiekan mukaan.
Lasin syntytarinasta ei ole tarkkaa tietoa. Samoin kuin ei monien muidenkaan arkisten, mutta elintärkeiden asioiden kehittymis- ja keksimishistorioista.

Ensimmäiset lasinkäyttötavat pohjautuivat keramiikan lasittamiseen, ja lopulta noin 4000 eKr lasi saatiin erotettua omaksi, synteettiseksi materiaalikseen Mesopotamian alueella.

Egyptiläiset omaksuivat lasin käsittelyn taidon ja hyödynsivät sitä eritoten korujen ja pienten koristepullojen valmistuksessa. Lasinvalmistus oli kuitenkin hidasta ja aikaa vievää työtä käytetyn lasimurskan sulatustekniikan vuoksi.

Vasta 400-luvulla eKr lasia opittiin puhaltamaan Syyriassa. Muutamassa minuutissa syntyvä puhallettava lasiesine korvasi lasimurskatekniikan kokonaan. Lasimurskatekniikka otettiin ”uutuutena” käyttöön lasiveistosten valmistuksessa vasta 1800-luvun Ranskassa antiikin ihannoinnin seurauksena Pate de Verre -nimellä.

Rooman valtakunnassa lasinvalmistus synnytti maailman ensimmäisen teollisuusmuodon. Puhallettavan lasin valmistukseen tarvittiin sulatusuunin jatkuva huolenpito ja puhallukseen erikoistunut työväki. Lasin tieteellistä rakennetta ei tunnettu, ja valmistustekniikka perustui kokemukseen. Tästä syystä lasinpuhalluksen taito kulki vain mestareilta oppipojille tai lasinpuhallussuvussa. Tämä perinteeseen perustuva taito jatkui aina 1800-luvulle asti.

Viimeiset pari sataa vuotta lasipullot on valmistettu teollisesti joko valamalla tai lasimassasta muotoilemalla. Suurin osa näyttelyn pulloista on teollista valmistusta.

Pulloja on käytetty etupäässä kaikenlaisten nesteiden säilyttämiseen. Pullojen muoto ja koko on yleensä määräytynyt käytön mukaan. Esillä on mm viina-, likööri-, viini-, olut-, lääke-, muste- ja hajuvesipulloina.

1.12.2012-6.1.2013

Itä-Hämeen museo Hartolan Koskipäässä on koonnut näyttelyn joululehdistä aina 1800-luvun lopulta nykypäiviin. Näyttelyn lehdet ovat museon omista kokoelmista ja yksityisiltä saatuja, kuten sysmäläiseltä kirjallisuuden harrastaja Kari Piitulaiselta. Näyttelyyn voi tutustua reilun kuukauden ajan adventista loppiaiseen.

Vuoden 2010 näyttely koostui Itä-Hämeen museon omista kokoelmista.

Vuoden 2009 näyttely kertoi museon 80-vuotisesta taipaleesta ja kokoelmista.

Itä-Hämeen museon 80-vuotisjuhla sunnuntaina 5.7.2009

Ohjelma

klo 10
juhlajumalanpalvelus Hartolan kirkossa ja seppeleenlasku unohdettujen hautaristille

klo 12.30
juhlat museolla

Tervetuloa kaikki museon ystävät!

Muistamiset Itä-Hämeen Museoyhdistyksen tilille 125330-6100362 kokoelmahankintoja varten.

Tulta päin – Hartolan palokunnan 70 vuotisnäyttely oli esillä vuonna 2008.

Näyttely kertoi Hartolan palokunnan 70 vuotisesta toiminnasta ja vpk:sta

Näyttely oli esillä 29.2. – 30.12.2008 Koskipään kartanon päärakennuksen yläkerran näyttelytilassa.

Palokunta työssään.

Jälkisammutusta.

Itä-Hämeen museon teemanäyttely vuonna 2007 oli “Sur rur rukki”

Näyttelyssä oli esillä rukkeja ja kehräämiseen liittyvää esineistöä 1700-luvun lopulta alkaen sekä kangaspuut.

Näyttely oli esillä 1.5-30.12.2007 Koskipään kartanon päärakennuksen yläkerran näyttelytilassa.

Rukki.

Kangaspuut.

Itä-Hämeen museon vuoden 2005 vaihtuva näyttely toisessa kerroksessa tuo välähdyksiä Afrikasta. Se koostuu afrikkalaisesta esineistöstä, taidemaalauksista ja kuvista.

Sisään tullessa oikealla on taiteilija Leena Purasen Tansaniassa piirtämiä ja maalaamia öljy- ja pastellitauluja ja etsauksia. Osa etsauksista on kansiossa selailtavana ja kuten muutkin taulut, ne ovat myytävinä. Taulut kuvaavat saramo-, kwere- ja maasainaisia ja miehiä, nuoria ja lapsia. Niihin kuuluuvat myös kahden parantaja-tietäjän kuvat, Mwavila (nainen) ja Ndamba (mies) seuraavassa osassa. Mukana on jokin maisema kuva.

Kaikki seuraavien osien rituaaliset esineet ovat aitoja parannustapahtumissa käytettyjä rumpuja, rinnalle ja jalkoihin kiinnitettyjä kelloja ja veistettyjä sauvoja lääkkeineen. Ne liittyvät henkien nostattamisrituaaleihin, joissa parantajat saavat tanssillaan ja rummutuksella potilaan nousemaan ja liittymään tanssiin. Erillisessä vitriinissä on parantajan kori lääkepulloina käytettyine kurpitsankuorineen ja voimaa omaavine villihärän häntineen. Juuren palat, amuletit ja niiden avatut paperiliuskat koraanin teksteineen ovat niin ikään parantajien käyttövälineitä lääkkeitten valmistusta varten tai potilaitten suojaksi.

Kolmannessa osassa ja siihen liittyvässä vitriinissä olevat symboliset esineet liittyvät nuorten opetukseen aikuistumisrituaaleissa: Helmien värit, esineiden muodot ja käyttötapa tarjoavat symboliset keinot seksuaali- ja tapakasvatukseen ilman, että elämän keskeiset toiminnot arkipäiväistettynä menettävät arvokkuutensa. Isot veistokset samassa osassa kuvaavat sukupolvien jatkuvuutta. Nainen on suvun kantaäiti. Nurkassa iso rumpu kuului luguru -poikien ympärileikkausrituaaliin herättämään pelkoa, joka poikien piti voittaa.

Aikaisemmin sotaisina pidettyjen karjanhoitaja maasaiden kilpi nurkassa, keihäät ja “viidakkoveitsi” ovat maasaimiesten perusvarusteet heidän vaeltaessaan savanneilla. Naisten perinteiset helmikoristeet ovat nykyään muuttumassa muodin mukana, mutta eri alueiden naiset tunnistetaan erivärisistä helmistään. Riippumassa norsunluiset tupakka “pullot”.

Seuraava osa on omistettu Afrikan runsaalle eläimistölle. Veistokset, joista ei tunnista tiettyä eläintä, ovat varhaisempia. Niissä turismi ei vielä vaikuttanut veistoa standardisoivasti. Pienet taulut ovat makonde tinga tinga tyyliä. Kahdessa isossa taulussa näkyy Afrikan korkein vuori, Kilimanjaro, kaksine huippuineen.

Ruskea nahka on Kilimanjaron rinteillä asustavan hyrax -eläimen. Se on tarpeen kylminä ja märkinä sadekauden öinä. Sen päälle sijoitettu esineistö on alun perin vuoren rinteillä asuvien chaggojen käyttöastioikseen veistämiä, joita nyt myydään turisteille. Pienet puunkuoresta valmistetut lautasalustat ovat taas Viktoria-järven länsipuolelta Bukobasta, missä puun sisäkuorta pehmennettiin ja venytettiin vaatteina käytettäväksi. Sekin on nyt käytössä vain turisteille myytäväksi.

Ikkunan edessä olevan ujamaa -patsaan makonde veistäjä Robati vei Saksaan näyttelyyn. Se kuvaa afrikkalaista perinteistä yhteisyyttä, jossa ihmiset ovat toistensa tukena. Ujamaa tuli merkitsemään afrikkalaista sosialismia Tansaniassa. Mustat veistokset kovaa ebony eli ebenholtz puuta ovat yleisimmin makonde kansanryhmän veistämiä, mutta suvun jatkuvuutta kuvaavien veistosten tekijät olivat rannikon saramoja. Veistosten aiheet ovat usein mielikuvituksellisia, joille katsoja voi antaa oman selityksensä. Niitä on sijoitettu pylväiden viereen. Pylväissä on myös initiaatiorituaalien naamioita Kongosta ja Länsi- ja Etelä-Afrikasta.

Käsin tehdyt isot ja pienet korit ja pohtimet ovat eri puolilta Tansaniaa, keskellä olevat tummanruskealla koristetut kantokorit ja astiat ovat Pohjois-Namibian käsityötaidetta ja ruuan peittämiseen käytetyt koristellut kurpitsan kuoret ovat Länsi-Afrikan nomadeilta. Edessä olevat pienet laukut ovat Etelä-Tansanian nuorien tyttöjen kätten töitä.

Nurkkaosa edustaa rannikon kulttuuria. Korissa olevat simpukan kuoret ovat lasten koralliriutoilta poimimia, mikä nykyään on kiellettyä. Rannikon suahili -kulttuuri on saanut vaikutuksensa persialaisilta, arabeilta ja intialaisilta. Veistetty arkku on Tansaniaan kuuluvalta autonomiselta Sansibarin saarelta, mutta Sansibari -arkkuja valmistetaan nykyään myös mantereen puolella. Isot vaski ja kupari tarjottimet kertovat muslimien syöntitavasta. Keräännytään yhteisen tarjottimen ääreen syömään maassa istuen. Bao -peli on vanhaa perua.

Ikkunan alla ruuanlaittoon ja kodinhoitoaskareisiin liittyvät esineet kuuluvat naisten elinpiiriin. Kuvioitujen taitettavien lautojen sahareunainen terä on kookospähkinän raastamista varten laudalla istuen. Ruukku on ollut tärkein perinteinen keittoastia, kolmen kiven päälle asetettuna. Nainen survoo huhmareessa maissin tai hirssin jyvät, kun ryhtyy ruuanlaittoon. Alla oleva kanga -kangas kuvaa kuokkia. Esineiden alla olevan kankaan teksti “Kuokassa on varallisuus” viittaa viljelykampanjaan. Kuokka on asetettu puisen pyykkivadin päälle.

Seuraavan ikkunan seinälle on ripustettu ikivanhan etiopialaisen ortodoksikirkon taidetta ja alhaalla on tyypillisiä ortodoksiristejä. Syrjällä riippuu etiopialainen puku ja taitettuna alhaalla muslimi miehen kanzu. Oikealla olevat esineet ovat Malagasy eli Madagaskarin saarelta. Veistos esittää ennustaja-parantajaa.

Kaksi viimeistä osaa viittaa Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan kristittynä maanosana. Taulussa Kristuksen syntymä on sijoitettu Kilimanjaron chaggojen lehmitarhaan, taiteilija on Tansanian ensimmäinen brittiläisen taidekoulutuksen saanut taiteilija Sam Ntiro ja taulu hänen ensimmäisiä teoksiaan Lontoossa.Toinen taulu esittää Dar es Salaamin vanhinta luterilaista kirkkoa 1900-luvun alusta kaupungin sydämessä satamalahden äärellä. Sen on maalannut katutaiteilija Kiswanta polkupyörämaalilla pastori Swantzin lähtölahjaksi maasta vuonna 1975. Dar es Salaamissa on nyt 36 luterilaista seurakuntaa.

Veistokset kahdessa viimeisessä osassa ovat kristillisiä aiheiltaan. Iso makonde veistos esittää pappia seurakuntalaistensa kanssa, toisessa korkeassa veistoksessa on koko joulukertomus kaikkine Kristuksen syntymään kuuluvine hahmoineen. Maassa on kaksi veistettyä seiminäkymää, molemmat makonde veistäjien työtä. Ristiinnaulitun veistokset kuuluvat kirkkoihin ja koteihin. Niiden alla oleva kanga vaate Luther ruusuineen juhlisti Pohjois-Tansanian luterilaisen hiippakunnan ja sen lähetystyön seurauksena syntyneen neljän muun hiippakunnan 100-vuotisjuhlaa vuonna 1976. Sinisen kangan teksti on: Kaikkivaltiaan Jumalan pelko luo rauhan.

Keskelle huonetta ripustetut kolme kanga -vaatetta kertovat päämiesten kunnioituksesta. Keskellä on Tansanian ensimmäinen presidentti Julius Nyrerere, Kansakunnan Isä eli Baba wa Taifa. Oikealla on Namibian ensimmäinen presidentti Sam Nujoma ja vasemmalla Mosambikin presidentti Samora.

Afrikka -näyttelyn yhtenä tarkoituksena on tuoda Afrikkaa ja erityisesti Tansaniaa lähemmäksi Hartolan asukkaita, koska Hartolan kunnalla on yhdessä Hauhon kunnan kanssa Pohjois-Etelä paikallishallinnollinen yhteistyö Tansanian Singida -läänissä olevan Iramban -piirikunnan kanssa. Erityisesti ovesta vasemmalla olevalla pöydällä ja seinällä olevat esineet ovat yhteistyön puitteissa lahjaksi saatuja. Kaksi käsityötä seinällä on Iramban piirikunassa toimineen pitaalisairaalan pitaalipotilaiden ompelemia.

Suuri osa seinille asetetuista taustakuvista ovat yhteistyöprojektin koordinaattorin, Hauhon kulttuuri- ja vapaa-aikasihteeri Maritta Virtasen, ottamia. Hänen kokoelmistaan on myös osa tauluista. Maasai -karjanhoitajia kuvaavat taustakuvat on Helsingin yliopiston Afrikan kielten ja kulttuurin professorin, pastori Arvi Hurskaisen ottamia hänen tehdessään tutkimusta professori Swantzin johtamassa Jipemoyo -projektissa Tansaniassa 1976-1979.

Muu esineistö kuuluu antropologin ja kehitysmaatutkijan, professori Marja-Liisa Swantzin ja hänen miehensä antropologian tohtori, pastori Lloyd Swantzin henkilökohtaisiin kokoelmiin. Pari heidän kirjoittamista kirjoistaan näyttelyn aihepiiristä on näytteillä. Ne samoinkuin Marja-Liisa Swantzin kolme suomeksi kirjoitettua elämäkerrallista kirjaa on mahdollista ostaa tai tilata.

Selailtavana on myös esillä useita Afrikkaa koskevia taidekirjoja , mytologiaa ja historiaa.